Marraskuu. Meillä etelässä marraskuu tietää lyhyitä ja harmaita päiviä, syyssateita ja -myrskyjä. Marraskuu on kuoleman kuu. Viimeistään silloin puut ovat piilottaneet lehtivihreänsä runkoihinsa, ja värikkäät lehdet ovat pudonneet puista.
Suomen
kielessä erilaisiin kuolemaan liittyviä ilmiöitä ja ennusmerkkejä on kutsuttu
sanalla marras. Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat
tarkoittaneet mm. kuolleitten sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman
ennusmerkkejä.
Kun
jotain kuolee, on tilaa jonkun uuden syntymälle. Marraskuussa sataa toisinaan
etelässäkin jo ensilumi, joka valaiseen pimeyden keskellä. Olisiko mahdollista
ajatella, että marraskuu olisi meille ihmisille kuten luonnollekin uudistumisen
kuukausi?
Kirjailijan
elämään kuuluu uuden syntymä. Käsikirjoitusta kirjoittaessa syntyy uusia
maailmoja, joita kirjailija pitää mielessään ja kehittelee. Välillä suunnittelu
on tuskallista ja kirjoittaessa ei löydä oikeita ilmaisuja. Henkilöhahmot
yllättävät toiminnallaan ja juonenkäänteet muuttuvat sormien naputellessa
tekstiä. Käsikirjoituksen lopulta valmistuessa tulee luopumisen tuska. Onko
tämä nyt kyllin hyvä? Voinko luopua tästä ja matkata eteenpäin hyvillä mielin?
Mielestäni
kirjailijan marraskuu pitää sisällään myös uuden syntymän jälkeisen alakulon,
hämäryyden ja sisäisen sateen. Kirjailija on luopunut mielikuvamaailmastaan,
sen seikkailuista ja draamasta. Käsikirjoituksen maailmasta poistuminen merkitsee
sisäisen maailman osittaista kuolemaa. Kirjoitusinto väistyy ja mielen täyttää
outo tyhjyys.
Lohdullista
on tuo ensilumen tulo. Uudet maailmat alkavat kehkeytyä, kirjalliset ideat
sytyttävät mielessä palon tuottaa jotain uutta ja erityistä. Alkaa henkilögallerian
kehittely. Kirjailija tutustuu uusiin hahmoihin ja heidän ominaisuuksiinsa.
Myös miljöö on uusi ja sen värit loistavat mielessä. On aika kirjoittaa uutta,
elää jälleen rikasta sisäistä elämää.
Marraskuun
ankeus saa meidät käpertymään koteihimme. Jotkut meistä polttavat kynttilöitä
saadakseen valoa pimeyteen. Voisiko ajatella, että marraskuu olisikin rakkaus-
ja ystävyyssuhteiden vaalimisen aikaa? Jospa ihmissuhteet olisivat meille valoja
pimeydessä.
Vaikuttaako
joku naapuri yksinäiseltä? Vai pyöriikö mielessä joku ystävä, joka on unohtunut
elämän vilskeessä. Olisiko hänelle nyt aikaa? Mitenkä sukulaisemme voivat
marraskuun pimeyden keskellä? Ilahtuisiko joku heistä vaikkapa puhelusta?
Pienikin ele voi olla se liekki pimeydessä, joka valaisee.
