Ainoa lapsi monta vuotta

Ollessani vielä 8-vuotias harmittelin paljon sitä, että minulla ei ollut sisarusta. Leikkikaveria, ajattelin. Olivathan toki pihan pojat ja yksi naapurintyttö. Koulusta sain myös lisää tyttöjä leikkikavereiksi. Ihan parasta oli syntymäpäivilläni, kun äiti kutsui minulle paljon vieraita ja järjesti meille monenmoisia leikkejä. Oli ongintaa ja laatikkoleikkiä, joista kummastakin jokainen sai itselleen jotain pientä kivaa. Ei 1970-luvun alussa vielä merkillisiä tavaroita omistettu eikä lelumerestä ollut tietoakaan.
Minulla oli Pekka-nukke, jolla oli"muotoillut hiukset" kiinni päänahassa. Tämän päivän lapsi toteaisi, ettei Pekalla ollut hiuksia laisinkaan.
Tuo viereinen kuva on omasta päiväkirjastani, jonka olin varmaankin syntymäpäivälahjaksi saanut. Sen alussa lukee harakanvarpain "nyttenalkaa kertominen".
Vauva taisi olla mielessä myös vanhemmillani, sillä seuraavana vuonna 1972 maaliskuussa syntyi pikkusisareni.

Jo vuonna 1969 olin saanut muistokirjan, johon olin liimannut sen ajan tyttöjen "ihanuuksia", kiiltokuvia. Koskapa olin kovin puhelias ja vilkas, ymmärrän hyvin äitini kirjoittaman oheisen viisauden.

Jos olisin tiennyt, ettei tuosta oikeasta vauvasta olisi minulle heti seuraa, olisin varmaankin unohtanut koko toiveeni.

Ja jos olisin tiennyt, kuinka paljon vauva tulisi viemään huomiota minulta, pitkään ainoana kasvaneelta, niin olisin vaatinut varmastikin kymmenenkertaisesti enemmän huomiota vielä vuonna 1971, kun se oli mahdollista!