Olen aina hymyillyt, olen hymyilevää sukua. Se tapahtuu aivan tahtomatta ja minusta saa sen käsityksen, että kaikki on hyvin.
Kaikki ei ole aina hyvin.
Ei minulla, ei sinulla tai hänellä.
Salaisuuden pitäminen tekee yksinäiseksi. Minä ja salaisuuteni tiedämme, mikä on totuuteni. Te kaikki salaisuuksienne kanssa olette yksin, joskus jopa liian yksin.
Pitäisikö meidän alkaa kysellä, mitä sinulle todella kuuluu? Näin toivoi yksi itsemurhaa yrittänyt nuori nainen televisiolähetyksessä.
Jospa meidän ei tarvitsisikaan olla niin pintakiilloitettuja? Jospa voisimmekin jakaa jotain hyvin inhimillistä ja totta toistemme kanssa ilman pelkoa takana juoksevista juorukelloista ja paparazzeista? Eläisikö Diana vielä, jos asiat olisivat näin?
Juu, olet ilmaissut keskeisen meihin kaikkiin kuuluvan hämmennyksen sanoina. Hämmennys syntyy, kun joku kysyy, mitä kuuluu. Silmänräpäyksessä pi kulkee ajatusten ja tunteiden mössö ja kuulen, kun vastaan "hyvää", vaikka mieltä painaa ahdistus. Kiutos ajatuksistasi💝
VastaaPoistaKiitos osuvasta kirjoituksesta <3
VastaaPoistaHyvinvointini parani merkittävästi kun uskalsin kohdata salaisuuteni, myöntää niiden olemassaolo ja asettaa ne alttiiksi tarkastelulle. Käänsin ne joko vahvuudekseni tai osasin asettaa ne järkeviin mittasuhteisiin. Kun ymmärsin, että meillä kaikilla on oma piilossa oleva puoli ja pelkoja, ei enää hävettänyt. Kiitos Marjut että olen saanut sinulta rohkeutta avata salaisuuteni, sinulla on uskomaton voima!
VastaaPoista